Hae päiväkotipaikkaa

Mitä liikuntapainotteisuus tarkoittaa Pilke-päiväkodeissa?

Varhaiskasvatusta liikuntapainotuksella
Liikutaan, leikitään, opitaan ja tutkitaan!

Liikkuminen on lapselle luonnollinen tapa tutustua itseensä, toisiin ihmisiin ja ympäristöön. Liikkuessaan lapsi ajattelee, kokee iloa, ilmaisee tunteitaan ja oppii uutta. Tavoitteena on, että lapset liikkuisivat vuorokauden aikana suositusten mukaisesti eli vähintään kolme tuntia päivässä.

Päiväkodin liikuntapainotteisuuden tavoitteena on liikunnan riemun ja liikunnallisen elämäntavan löytäminen. Liikuntapainotteisessa päiväkodissa tarjotaan lapsille ohjattua ja tavoitteellista liikuntaa säännöllisesti sekä harjoitetaan ja tuetaan motorisia taitoja laaja-alaisesti. Liikuntapainotteisuus toteutuu päiväkodin arjessa muun muassa retkeilynä, päivittäisinä pihaleikkeinä, viikoittaisina liikunnallisina musiikkihetkinä ja ohjattuina liikuntatuokioina. Kokeilemme monipuolisesti erilaisia liikuntalajeja esimerkiksi uintia, nassikkapainia ja pyöräilyä.

Tuemme lasten päivittäistä ja omaehtoista liikkumista järjestäen oppimisympäristön liikunnan kannalta houkuttelevaksi ja innostavaksi, esimerkiksi liikuntavälineet ovat helposti lasten saatavilla. Osallistamme myös lapsia oppimisympäristön ja liikunnan suunnitteluun ja käytämme liikuntaa oppimisen tukemiseen.

Liikuntapainotteiset päiväkodit kartalla - tutustu lähimpään liikkuntapäiväkotiin ja hae paikkaa lapsellesi!

Haullasi löytyi seuraavat päiväkodit: