Hae päiväkotipaikkaa

Lapsen unentarve vaihtelee yksilöllisesti – tällainen on unen merkitys

Artikkelit
eyeglasses
Lukuaika: 3 min
calendar_month
07.09.2016

Monet vanhemmat pohtivat, millainen on lapsen unentarve ja nukkuuko lapsi riittävästi.

Entä millainen on unen merkitys ja missä vaiheessa päiväunet jäävät pois? Haastattelimme Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Timo Partosta ja kokosimme vastaukset yleisimpiin kysymyksiin lapsen nukkumisesta tähän blogikirjoitukseen.

Mikä on unen merkitys lapselle?

Unen vaikutus terveyteen on huomattava. Jos lapsi nukkuu liian vähän tai huonosti, seuraa siitä väsymystä ja ärtyneisyyttä. Väsymys voi altistaa tapaturmille esimerkiksi pyöräillessä, kun tarkkaavaisuus ja huomiokyky ovat heikompia.

Unen puute vaikuttaa myös ruokahaluun. Huonojen yöunien jälkeen nälkä iskee voimakkaammin iltapäivisin ja iltaisin. Myös lihomisen riski kasvaa etenkin vähän vanhemmilla lapsilla.

Uni puhdistaa ja huoltaa aivoja. Syvimmät univaiheet ovat tärkeitä uuden oppimiselle ja unennäkövaiheet muistitoiminnoille. Unen aikana erittyy kasvuun tarvittavaa hormonia. Myös vastustuskyvyn ylläpitäminen helpottuu, kun nukkuu tarpeeksi. Kaikissa Pilke-päiväkodeissalapsilla on mahdollisuus nukkua päiväunet päiväkodissa. Jos lapsi ei nuku, rauhoittuu hän hetkeksi kuuntelemaan satua tai musiikkia

Millainen on lapsen unentarve?

Sveitsiläiset lastenlääkärit ovat tutkineet eri ikäisten lasten nukkumista. Tutkimusten mukaan lapsen unentarve vaihtelee samanikäisten lasten välillä ja tämä vaihteluväli voi olla suuri.

1-vuotiaiden yöunien pituus olisi hyvä olla keskimääräisesti 11,5 tuntia, mutta vaihteluväli on vajaasta 10 tunnista 13,5 tuntiin.

Vuosi vuodelta yöunien pituus hieman lyhenee. 6-vuotiaiden unen tarve on 9,5–12 tunnin välillä ja keskimäärin runsaat 10,5 tuntia.

Mistä tietää, että lapsi nukkuu tarpeeksi?

Hyvin nukkunut lapsi on pirteä ja jaksaa leikkiä ja osallistua koulutyöhön. Tästä tietää, että lapsen unentarve on täyttynyt. Lapsen käytöstä kannattaa havainnoida ja kuunnella, mitä lapsi osaa itse kertoa.

Jos lapsi on kovin väsynyt päivällä, kannattaa miettiä, onko hän nukkunut liian vähän tai onko unen laatu ollut huonoa eli katkonaista tai kevyttä. Väsymys saattaa ilmetä ärtymyksenä tai ylivilkkautena. Tällöin lapsen voi olla vaikeampi saada illalla unen päästä kiinni.

Onko päiväunet tarpeelliset?

Päiväunien tarve on yksilöllistä. Usein päiväunet harventuvat 4–5-vuotiailla siten, että 4-vuotiaista nukkuu päiväunet vielä joka kolmas ja 5-vuotiaista enää 8 sadasta. Päiväunia ei kannata nukkua liian myöhään iltapäivästä, koska se vaikuttaa seuraavan yön uneen. Tutkijoiden mukaan ennen klo 15 nukutut päiväunet ei vaikuta yöuneen, koska siinä on enemmän kuin viisi tuntia seuraaviin uniin.

Millainen vaikutus on arkirytmillä?

Säännöllinen arkirytmi auttaa yöuniin ja yöunien laatu paranee. Kiire on haitaksi myös lapsen unelle eivätkä minuuttiaikataulut ole hyväksi.

Jos viikkorytmissä on paljon iltapainotteisia menoja, esimerkiksi lasten harrastuksia, ne saattavat vaikuttaa yöuniin. Kannattaa pohtia, voiko viikkorytmiin vaikuttaa siirtämällä joitain asioita tehtäväksi aikaisemmin illalla tai jo päivän aikana.

Säännölliset iltarutiinit ovat myös hyväksi lasten yöunille.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli

Saatat tykätä myös näistä

Pilke kouluttaa: Pilke-Akatemiassa syvennytään nepsy-lasten varhaiskasvatukseen
Artikkelit
VEO-klinikat ja Kysy VEO:lta -Teamsit tarjolla koko kevään  Varhaiskasvatuksen ammattilaisten osaamista erityispedagogiikasta syvennetään Pilkkeellä jatkuvasti. Pilke järjestää omia VEO-klinikoita, joissa...
Lue lisää
Pilkkeen asiakastyytyväisyyskysely: perheet kohdataan kiinnostuneesti ja lempeydellä 
Pilke tiedottaa
Kysyimme helmikuussa päiväkotiemme asiakasperheiltä, miten he kokevat oman päiväkotinsa toiminnan. Saimme kyselyyn lähes 3 700 vastausta. Lämmin kiitos kaikille asiakkaillemme, jotka...
Lue lisää
Pilkkeen uusi Opeplus-työtehtävä kiinnostaa varhaiskasvatuksen opettajia 
Artikkelit
Pilke pilotoi uutta varhaiskasvatuksen opettajien työnkuvaa, jolle on annettu nimi Ope+.Uusia ”opeplussia” on jo neljässä Pilkkeen päiväkodissa. Opettajat työskentelevät lapsiryhmissä,...
Lue lisää