Iltapäiväkerhojen hyvän päivän tekijät

Pilkkeen iltapäivätoiminta tukee koulun perustehtävää ja kodin kasvatustyötä. Tarjoamme lapsille tasapainoisen päivän, jossa toteutuu lapsen oikeus vapaa-aikaan, lepoon, leikkiin sekä huolenpitoon.

Iltapäiväkerhojemme ohjaajat kuuluvat yli 2 000 pilkeläisen varhaiskasvatuksen ja lastenhoidon ammattilaisen joukkoon, joka haluaa tehdä lapsen päivästä hyvän päivän, joka päivä.

Myös me haluamme pitää huolta työntekijöistämme: tarjoamme aktiivisen, kannustavan ja motivoivan työyhteisön sekä kilpailukykyiset työsuhde-edut. Tutustu Pilkkeeseen työnantajana ja lue lisää työstä Pilkkeen iltapäiväkerhoissa.

Koululaiselle hyvä iltapäivä

Pilkkeen iltapäiväkerhon ohjaajat ovat luotettavia, turvallisia aikuisia, joiden kanssa lapsilla on aina mahdollisuus hyvään päivään.

Pilke järjestää perusopetuksen valvottua ja ohjattua iltapäivätoimintaa Espoossa, Vantaalla, Porissa, Porvoossa, Helsingissä ja Kirkkonummella ensisijaisesti 1.–2.-luokkalaisille sekä muiden vuosiluokkien erityistä tukea tarvitseville oppilaille.

Iltapäiväkerhojemme ohjaajat kannustavat jokaista lasta läksyjen tekoon sekä tukevat lapsen henkilökohtaista oppimista. Liikunta, hyvinvointi, leikki ja hyvien mediataitojen opettelu kuuluvat kiinteästi koululaisten iltapäiviin. Toiminnassa painotetaan turvallisuutta, suvaitsevaisuutta, myönteisyyttä, osallisuutta, innovatiivisuutta sekä kestävää kehitystä.

Pilkemäinen iltapäiväkerhon ohjaaja on reipas ja kekseliäs, lasta motivoiva ja kannustava. Kokeneella ohjaajalla on aina takataskussaan puuhavinkkejä ja taito pysyä rauhallisena, vaikka lasten tunteet välillä kuumenisivat.

Työ on joustavaa, ja työntekijänä pystyt vaikuttamaan omiin aikatauluihisi. Koska tiedämme, että kollegoiden vertaistuki on äärimmäisen tärkeää, järjestämme samalla alueella työskenteleville ohjaajille yhteisiä verkostoitumis- ja koulutustapahtumia.

Tarjoamme kaikille pilkeläisille kilpailukykyisen palkan lisäksi hyvät työsuhde-edut sekä mahdollisuuden lisäkouluttautumiseen.

Millaista on työ Pilkkeen iltapäiväkerhotoiminnassa? Tutustu Pilkkeen ammattilaisiin, hyvän päivän tekijöihin!

Joona Jantunen_ Pilke iltapäiväkerhot

Uratarina: Joona Jantunen, iltapäiväkerhon vastuuohjaaja, Espoo

”Parasta on, kun tulee töihin ja iloinen lapsi juoksee halaamaan.”

Lue Joonan tarina

Joona Jantunen työskentelee Jousenkaaren iltapäiväkerhon vastuuohjaajana. Lisäksi Joona tekee kolme aamuvuoroa viikossa englanninkielisessä Pilke Playschool Tapiolassa. Paketista muodostuu hänelle kokopäivätyö. Joona on koulutukseltaan koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaaja. Pilkkeelle Joona tuli syksyllä 2018.

Joonan työpaikka sijaitsee Niittykummussa upeassa, juuri remontoidussa Uusikummun koulurakennuksessa, jossa Jousenkaaren koulu toimii väistötiloissa. Näin ei kuitenkaan vielä viime vuonna ollut. Edellisen toimintakauden Jousenkaaren iltapäiväkerho toimi Tapiolan urheilupuistossa. Parasta olivat hienot ulkoilu- ja liikuntamahdollisuudet sisällä ja ulkona, jopa jäävuoroja järjestettiin viikoittain. Muut sisätilat eivät kuitenkaan olleet iltapäivätoimintaan suunniteltuja ja muutto Uusikumpuun oli mieleinen.

”Kun aloitin vastuuohjaajana viime syksynä kesken kauden, työtiimin arkirutiinit eivät olleet vielä kehittyneet. Omat hyväksi todetut tavat ja kokemus auttoivat. Pikkuhiljaa yhdessä sovitut toimintatavat alkoivat arkipäiväistyä. Ohjaajatiimistä huomasi, että tyytyväisyys kasvoi”, kertoo Joona.

”Uusikummussa yhteistyö koulun kanssa toimii tosi hyvin, työkaverit ja tilat ovat erittäin mieleiset. Toiminta on muutosta huolimatta lähtenyt paremmin käyntiin kuin yhtenäkään syksynä. Parasta on, kun tulee töihin ja iloinen lapsi juoksee halaamaan”, hän jatkaa.

Joona muistaa työsuhteen alusta, että uudella työnantajalla vaikutti olevan ne asiat kunnossa, jotka olivat hänelle tärkeitä. Löytyi paikka, johon saattoi sitoutua ja palata takaisin ”omalle alalle”.

Joona kertoo, että on tykännyt kaikesta; ”Työtekijöistä välitetään, ohjeita ja tukea saa. Työtehtävät ovat selkeitä. Täällä välitetään lapsista. Sen huomaa esimerkiksi siitä, että saa esim. ostaa kerholaisten käyttöön uusia välineitä oman harkinnan mukaan.”

Vastuuohjaajan velvoitteiden lisäksi Joona on innostunut ohjaamaan vuoden aikana jo kolmea erilaista harrastekerhoa iltapäiväkerholaisille. Viime kevätkaudelle sijoittunut pehmomiekkailukerho on ollut näistä varmasti erityisin. Lisäksi Joona on ohjannut perinneleikkikerhoa ja partioseikkailua.

Kahden työn yhdistäminen on sujunut hyvin ja myös päiväkodista on tullut Joonasta positiivista palautetta.

”Päiväkoti on vähän niin kuin toinen maailma. Työ on hyvin erilaista. Yhteensä lapsia on päiväkodissa ja iltapäiväkerhossa todella paljon. On kuitenkin tärkeää yrittää oppia kaikki nimeltä ja tutustua jokaisen persoonaan. Pilkkeellä saa hyvän perehdytyksen ja tukea, kun aloittaa. Täällä työntekijöistä välitetään.”

Avoimet työpaikat

Meillä Pilkkeellä on jatkuvasti auki erilaisia työpaikkoja päiväkodeissa, iltapäiväkerhossa ja lastenhoidon palveluiden parissa ympäri Suomen.

Jos et löytänyt tällä hetkellä avoinna olevista työpaikoista itsellesi kiinnostavaa tehtävää, kuulisimme silti sinusta mielellämme.

Lähetä avoin hakemus

Kysy lisää!

Kerromme mielellämme lisää Pilkkeellä työskentelystä ja tavastamme toimia.
Ole yhteydessä, olisi kiva tutustua!

Henkilöstöjohtaja Reija Ketoja
reija.ketoja@pilkepaivakodit.fi 

Voit olla myös yhteydessä oman alueesi Pilke-päiväkotien johtajiin, aluejohtajiin, iltapäivätoiminnan aluekoordinaattoreihin tai lastenhoidon asiakaspalveluun.

Pilkahduksia arjestamme löydät sosiaalisen median kanavistamme Facebookista ja Instagramista.