Pilke tiedottaa:

Vantaan uudet Pilke-päiväkodit ovat auenneet

Tiedote: Vantaalle aukesi kaksi uutta tiedepäiväkotia 6.8.2018

LEHDISTÖTIEDOTE 6.8.2018

Vantaalle aukesi tänään kaksi uutta yksityistä tiedepäiväkotia

Pilke päiväkodit Oy avasi maanantaina 6.8.2018 tiedepainotteiset päiväkodit Kivistöön Spinellinkujalle ja Myyrmäkeen Ojahaanpolulle.

Kivistön Pilke tiedepäiväkoti Hohto aukesi Kivistön vanhan koulun läheisyyteen uudisrakennukseen. Päiväkodissa on 170 päivähoitopaikkaa 0-5-vuotiaille lapsille.

Pilke Hohdossa lapset tutkivat, kokevat ja pohtivat itse. Päiväkodin varhaiskasvatuksessa yhdistyvätkin aivan uudella tavalla tiede, taide, talous ja tekniikka.

Päiväkodin oppimisympäristöt rakennetaan painotukset huomioiden mielenkiintoisiksi ja houkutteleviksi, joissa lasten on mielekästä kokeilla erilaisia asioita ja leikkejä yhdessä toisten kanssa. Lapset pääsevät mm. tutkimusleikkitilaan, ateljeehen, musiikkihuoneeseen, kaupunkileikkiin, roolileikkeihin ja liikuntatilaan. Tutkimusleikkitilassa pienet professorit voivat tehdä tutkimuksiaan pipeteillä, luupeilla, koeputkilla ja suurennuslaseilla.

Pilke tiedepäiväkoti Hohdon johtajaksi siirtyi vantaalaisen Pilke tiedepäiväkoti Oivalluksen johtaja Anu Avelin-Rahtu. Oivallus on Vantaan ensimmäinen tiedepäiväkoti, joka perustettiin elokuussa 2016 Päiväkumpuun. Anu on luotsannut Oivallusta sen avauksesta lähtien ja ollut mukana rakentamassa yhteistyötä muun muassa Fun Academyn kanssa, joka on suomalainen varhaiskasvatuksen ja digitaalisen oppimisen alueille toimiva yritys.

”Fun Academy –yhteistyö jatkuu myös päiväkoti Hohdossa. On upeaa olla mukana viemässä laadukasta, suomalaista hauskan oppimisen tapaa ympäri maailman yhdessä Fun Academyn kanssa, kertoo Anu Avelin-Rahtu.

 

Kivistön lisäksi Pilke avasi tiedepainotteisen päiväkoti Pikkukarhun Myyrmäkeen Ojahaanpolulle upouuteen hirsirakennukseen. Pikkukarhussa on 75 päivähoitopaikkaa 0–5-vuotiaille lapsille.

Myyrmäen hirsipäiväkoti on vastaus voimakkaasti kasvavaan kysyntään saada lapsille sisäilmaltaan puhtaita päiväkotitiloja. Ekologisessa hirsipäiväkodissa lapset saavat nauttia raikkaasta sisäilmasta, hyvästä akustiikasta sekä massiivipuun tuomasta levollisesta ja rauhallisesta tunnelmasta.

Pilke päiväkotien tavoitteena on huomioida rakentamisessa kestävän kehityksen periaatteita. Hirsipäiväkodin ulkoseinärakenne on tehty Honkarakenteen hengittävästä, painumattomasta hirrestä ja akustointi allergisoimattomalla puukuitulevyllä villapohjaisten materiaalien sijaan. Monen muun tervettä sisäilmaa tukevan ratkaisun ohella päiväkodissa panostetaan erityisen paljon laadukkaaseen ilmanvaihtoon. Älyohjattu IV- järjestelmä mittaa jatkuvasti ilmanlaatua tilakohtaisesti ja säätää ilmanvaihtoa tilan käytön ja tarpeen mukaan reaaliaikaisesti.

Pilke päiväkodit Oy, Honkarakenne Oyj sekä Mediset Hoivarakentajat Oy rakentavat yhteistyössä vuoden 2020 loppuun mennessä yhteensä 34 hirsipäiväkotia eri puolille Suomea. Ensimmäinen hirsipäiväkoti aukesi Auraan elokuussa 2017. Elokuussa 2018 avattiin yhteistyössä kolme uutta hirsipäiväkotia Janakkalaan, Laukaaseen ja Vantaalle.

Pilke tiedepäiväkoti Pikkukarhun johtajaksi siirtyy Pilkkeen pitkäaikainen espoolaisen päiväkoti Kanin kolon johtaja Ulla Keskinen.

”On hienoa päästä suunnittelemaan ja toteuttamaan uutta Pilkkeen hirsipäiväkotia ihan alkumetreiltä saakka. Teemme myös yhteistyötä Fun Academyn kanssa ja päivähoitohakemuksia on tullut paljon. Nyt pääsemme varsinaisen työn ääreen luomaan mukavan päiväkotiyhteisön myyrmäkeläisten perheiden kanssa.” hän kertoo.

Vantaan Pilke päiväkodit ovat yksityisiä päiväkoteja, joihin haetaan palveluseteliä Vantaan kaupungilta. Päiväkotien päivähoitomaksut ovat samoja kuin kunnallisessa varhaiskasvatuksessa.

Pilke päiväkodit Oy on kotimainen varhaiskasvatuspalveluja tarjoava yritys, joka avaa elokuussa 2018 14 uutta Pilke-päiväkotia ympäri Suomen. Avauksien jälkeen yrityksellä on 94 päiväkotia 35 paikkakunnalla.

Pilkkeellä on ennestään Vantaalla kuusi päiväkotia. Koivuhaassa sijaitsevaan Pilke päiväkoti Pohjantähteen rakennetaan myös lisäosa syksyllä 2018, minkä jälkeen päiväkotiin mahtuu neljä uutta lapsiryhmää.

Varhaiskasvatustoiminnan lisäksi
Pilke järjestää perusopetuksen iltapäivätoimintaa 29 koululla ja muuta kerhotoimintaa. Pilke päiväkodeissa leikkii ja kasvaa noin 6200 lasta ja yritys työllistää noin 1000 varhaiskasvatuksen ammattilaista. Pilkkeen laatulupaus on – parasta oppia pienelle!

 

Lisätietoja:

Pilke tiedepäiväkoti Hohto
Päiväkodin johtaja
Anu Avelin-Rahtu
puh. 040 9053 689
anu.avelin-rahtu@pilkepaivakodit.fi

 

Pilke tiedepäiväkoti Pikkukarhu
Päiväkodin johtaja
Ulla Keskinen
puh. 040 905 2925
ulla.keskinen@pilkepaivakodit.fi

Yhteistyössä

Pilke päiväkodit oy

Toimisto
Rajatorpantie 8 A
01600 Vantaa

Liity sähköpostilistallemme:

Olemme Facebookissa ja Twitterissä!

© Copyright 2016 Pilke Päiväkodit