Pilke tiedottaa:

Pilke ja HopLop ovat aloittaneet yhteistyön

Tiedote: Pilke ja HopLop liikuttavat lapsia ympäri Suomen

HopLop ja Pilke päiväkodit ovat aloittaneet yhteistyön. HopLop tarjoaa liikunnan riemua ja seikkailuja
Pilke päiväkotien asiakkaille etuhinnoin. Järjestämme yhdessä Pilkkeen kanssa tapahtumia ja tilaisuuksia
HopLopeissa, joissa lapset ja vanhemmat pääsevät tutustumaan toisiinsa.

 

”Olemme erittäin iloisia saadessamme kutsua Pilke-perheet viettämään rentoa ja helppoa vapaa-aikaa
HopLop puistoissamme. Haluamme tuoda hauskuutta jokaiseen päivään. Arki voi olla hektistä ja joskus
stressaavaakin. Meillä ei tarvitse suorittaa ja saa luvan kanssa vähän remutakin”, lupaa HopLopin
toimitusjohtaja Petri Pitkäranta.

 

”Pilke päiväkotien ja HopLopin tavoitteena on tuottaa iloa ja elämyksiä koko perheelle. Yhteistyö
mahdollistaa sekä päiväkotipäivän aikana järjestetyt retket, että perheen kanssa tehdyn ilta- tai
viikonloppuretken HopLopiin. Lisäksi syntymäpäiväsankaria voidaan juhlia HopLop-synttäreillä. Uskon,
että yhdessä luomme parasta liikunnaniloa pienelle”, sanoo Pilkkeen toimitusjohtaja Minna Martikainen.

 

Yhteistyön tavoitteena pitkällä aikavälillä on hyödyntää kahden yrityksen syvää tietämystä suomalaisten
lapsiperheiden tarpeista ja kehittää yhdessä entistä monipuolisempia palveluja perheiden iloksi.

 

 

HopLop on Suomen suurin seikkailupuistojen ketju ja merkittävin yksityinen lasten liikuttaja. HopLop on
perustettu vuonna 2006 ja sillä on 21 toimipistettä ympäri Suomea. HopLop haluaa kannustaa lapsia
leikkiin ja liikkumiseen sekä tukea perheiden hyvinvointia ja yhdessäoloa.

www.hoplop.fi

 

Pilke päiväkodit Oy on kotimainen varhaiskasvatuspalveluja tarjoava yritys, jolla on 100 päiväkotia
ympäri Suomen. Varhaiskasvatustoiminnan lisäksi Pilke järjestää perusopetuksen iltapäivätoimintaa 29
koululla ja muuta kerhotoimintaa. Pilke päiväkodeissa leikkii ja kasvaa noin 6200 lasta ja yritys
työllistää noin 1100 varhaiskasvatuksen ammattilaista. Pilke päiväkotien laatulupaus on – parasta oppia
pienelle! www.pilkepaivakodit.fi

Yhteistyössä

Pilke päiväkodit oy

Toimisto
Rajatorpantie 8 A
01600 Vantaa

Liity sähköpostilistallemme:

Olemme Facebookissa ja Twitterissä!

© Copyright 2018 Pilke Päiväkodit