Pilke tiedottaa:

Helsinkiin kaksi uutta Pilke päiväkotia

Tiedote: Helsinkiin aukeaa syksyllä kaksi uutta Pilke päiväkotia

LEHDISTÖTIEDOTE 25.4.2018

Helsinkiin aukeaa syksyllä kaksi uutta yksityistä Pilke päiväkotia

Pilke päiväkodit Oy avaa syksyllä 2018 päiväkodit Herttoniemeen sekä Lehtisaareen.

Helsingin varhaiskasvatustarjonta monipuolistuu syksyllä, kun Pilke päiväkodit Oy avaa liikuntapainotteisen päiväkoti Taikapompun Herttoniemeen ja tiedepainotteisen päiväkoti Taikasaaren Lehtisaareen.

Pilke liikuntapäiväkoti Taikapomppu aukeaa Herttoniemeen osoitteeseen Laivalahdenkaari 5. Samalla kadulle sijaitsee myös Pilke päiväkotien musiikkipäiväkoti Taikalaulu.

Päiväkoti Taikapomppu on liikuntapainotteinen päiväkoti, jonka tavoitteena on liikunnan riemun ja liikunnallisen elämäntavan löytäminen. Liikuntapainotteisuus toteutuu päiväkodin arjessa esimerkiksi retkeilynä, päivittäisinä pihaleikkeinä, viikoittaisina liikunnallisina musiikkihetkinä ja ohjattuina liikuntatuokioina. Päiväkodissa kokeillaan myös monipuolisesti erilaisia liikuntalajeja esimerkiksi uintia, nassikkapainia ja yleisurheilua.

Herttoniemen lisäksi Pilke avaa tiedepainotteisen päiväkoti Taikasaaren Lehtisaareen Papinpöydänkujalle. Taikasaaressa on 67 päivähoitopaikkaa 0–5-vuotiaille lapsille ja päiväkodissa järjestetään myös englanninkielistä toimintaa. Päiväkoti on Pilkkeen ensimmäinen tiedepäiväkoti Helsingissä.

Tiedepainotteisessa päiväkodissa keskitytään lasten kiinnostuksesta nousseiden luonnon ilmiöiden tutkimiseen ja ihmettelyyn yhdessä lasten kanssa. Lasten iästä riippuen se voi olla vaikka veden olomuotojen tai avaruuden tutkimista, sateenkaaren ihmettelyä tai kolmiulotteisten kappaleiden rakentelua. Ilmiöiden tutkiminen on lapsille leikkiä, jossa opitaan ja koetaan onnistumisen elämyksiä.

Päiväkotiin rakennetaan myös leikkitilat siten, että ne houkuttelevat ja kannustavat tutkimiseen ja kokeiluun. Päiväkotiin tulee erillinen tutkimusleikkitila, jossa pienet professorit voivat tehdä tutkimuksiaan muun muassa pipeteillä, luupeilla, koeputkilla ja suurennuslaseilla.

”Olemme iloisia saadessamme uusia jäseniä Helsingin Pilke Taika-perheeseen. Pilkkeen vahva osaaminen niin liikunnan kuin tiedepainotuksen parissa on nyt osana myös helsinkiläisten lasten arkea.” kertoo Pilke päiväkotien toimitusjohtaja Minna Martikainen.

Pilke päiväkodit Oy on kotimainen varhaiskasvatuspalveluja tarjoava yritys, jolla on 79 päiväkotia ympäri Suomen. Pilkkeellä on ennestään kuusi päiväkotia eri puolella Helsinkiä.

Varhaiskasvatustoiminnan lisäksi Pilke järjestää perusopetuksen iltapäivätoimintaa 22 koululla ja muuta kerhotoimintaa. Pilkkeen toiminnassa on kaiken kaikkiaan mukana noin 4500 lasta. Työntekijöitä on noin 950. Yrityksen laatulupaus on – parasta pienelle!

 

Lisätietoja:

Minna Martikainen
Toimitusjohtaja
Pilke päiväkodit Oy
p. 044 5212 159
minna.martikainen@pilkepaivakodit.fi 

 

Pilke päiväkodeilla ja iltapäiväkerhoilla on yksi tavoite: tarjota lapselle hyvä päivä – joka päivä. Ja koska hyvään päivään ei ole yhtä kaavaa, tärkeintä on luoda turvallinen ja ilmapiiriltään kannustava ympäristö, jonne lapsen on kiva mennä ja jossa on hyvä olla. Loppu tuleekin sitten luonnostaan – kunhan on vain pilkettä silmässä.

Yhteistyössä

Pilke päiväkodit oy

Toimisto
Rajatorpantie 8 A
01600 Vantaa

Liity sähköpostilistallemme:

Olemme Facebookissa ja Twitterissä!

© Copyright 2016 Pilke Päiväkodit