Pilke tiedottaa

Pilke päiväkodit avaa syksyllä musiikkipäiväkodin Kemijärvelle

Pilke päiväkodit Oy avaa musiikkipainotteisen, Pilke-päiväkoti Lounatuulen, Kemijärven keskustaan uudisrakennukseen syksyllä 2021. Päiväkodin toiminta alkaa elokuussa väistötiloissa Kallaanvaarassa. Uuden päiväkotirakennuksen valmistuttua syksyn mittaan päiväkoti muuttaa Jääsköntielle keskustaan.

Pilke musiikkipäiväkoti Lounatuulessa on 54 paikkaa 0–5-vuotiaille lapsille. Lounatuuli on Kemijärven palvelusetelipäiväkoti, jossa asiakasmaksu on korkeimmillaan sama kuin kunnallisessa varhaiskasvatuksessa.

Musiikkipainotteisen päiväkodin tavoitteena on tarjota lapsille musiikillisia elämyksiä, valmiuksia ja taitoja sekä oppimisen ja onnistumisen kokemuksia. Tavoitteena on myös antaa virikkeitä jatkuvan musiikkiharrastuksen syntymiseen.

Musiikkipainotteisuus toteutuu päiväkodin arjessa muun muassa laulamisena, soittamisena, musiikin kuunteluna, loruiluna, improvisointina, liikkumisena ja tanssimisena. Päiväkodin toimintaan kuuluvat luonnollisesti myös muut monipuoliset aktiviteetit kuten liikuntaa, luontoretkiä, teatteriesityksiä ja askartelu- ja maalaustuokioita lepohetkiä unohtamatta.

”Olemme todella iloisia mahdollisuudesta perustaa päiväkoti Kemijärvelle. Yhteistyö viranomaisten kanssa on sujunut hienosti ja uskon, että tulevaisuudessa voimme pohtia vaikkapa yhteisiä koulutuksia. Päiväkoti Lounatuulen keskeinen sijanti ja musiikkipainotteinen varhaiskasvatus tarjoavat monipuolisen vaihtoehdon kemijärveläisille perheille.” kertoo Pilke päiväkodit Oy:n toimitusjohtaja Minna Martikainen.

Pilkkeellä on yhteensä seitsemän päiväkotia Lapin maakunnassa: Keminmaassa, Torniossa ja Rovaniemellä.