Hae päiväkotipaikkaa

Pasi Soveri Pilkkeen talousjohtajaksi

Pilke tiedottaa
eyeglasses
Lukuaika: 2 min
calendar_month
26.01.2023

Pilke päiväkotien uudeksi talousjohtajaksi on nimitetty kauppatieteen kandidaatti Pasi Soveri. Hän aloitti työnsä Pilkkeellä tammikuussa 2023.

Pasi Soveri on aiemmin urallaan työskennellyt useiden kansainvälisten konsernien Suomen yksiköiden taloushallinnossa, ja viimeiset 15 vuotta talousjohtajana muun muassa Norlandia Päiväkodeilla sekä sosiaali- ja hoivapalveluja tuottavalla Humanalla.

Pilkkeen talousjohtajana Pasi Soveri vastaa koko yrityksen taloushallinnosta, IT:stä ja kiinteistöistä. Hän johtaa taloushallinnon tiimiä, jossa on controllereita, laskuttajia sekä kiinteistöhallinnan ja IT:n ammattilaisia. Soveri kuuluu myös Pilkkeen johtoryhmään.

Pasi Soveri kertoo, että työ Pilkkeellä kiinnosti häntä muun muassa siksi, että Pilke on Suomen suurin yksityinen varhaiskasvatusketju ja yritys toimii erityisen merkityksellisellä toimialalla.

“Pilkkeellä on vahva arvopohja ja maine laadukkaana ja luotettavana toimijana. Laadukkaalla varhaiskasvatuksella on suuri vaikutus ihmisten ja koko yhteiskunnan menestymiseen, sillä tukeva pohja jatkuvaan oppimiseen luodaan jo varhaisessa vaiheessa”, Soveri sanoo.

Pilkkeen taloushallinto tukee yrityksen toimintaa ja päiväkoteja monipuolisesti ja tuottaa laadukasta ja tehokasta sisäistä palvelua jokaiselle työntekijälle.

“Tuon Pilkkeelle omaa osaamistani ja vuosien varrelta mukaan tarttuneita hyviä toimintatapoja. Näin voin auttaa tekemään Pilkkeestä entistäkin paremman yrityksen. Odotan innolla, että pääsen työhön käsiksi oman ammattitaitoisen tiimini kanssa”, Pasi Soveri sanoo.

Lisätietoja:

Mari Puoskari, toimitusjohtaja, Pilke päiväkodit Oy,
puh. 050 537 2595 tai mari.puoskari@pilkepaivakodit.fi

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli

Saatat tykätä myös näistä

Kaisa Vehmanen nimitetty Pilkkeen henkilöstöjohtajaksi
Pilke tiedottaa
VTM Kaisa Vehmanen on nimitetty Pilkkeen uudeksi henkilöstöjohtajaksi. Hän on aloittanut tehtävässään huhtikuun alussa. Kaisa Vehmanen kertoo, että henkilöstöjohtajan tehtävässä...
Lue lisää
Lintuvaaraan aukeaa uusi perhekahvila kotona oleville vanhemmille
Pilke tiedottaa
Mukavia aamupäiviä kahvittelun sekä lasten leikkien ja erilaisten teemapäivien merkeissä Pilke tiedepäiväkoti Sirun tiloihin aukeaa perhekahvila keskiviikkona 3.4.2024. Perhekahvila on...
Lue lisää
Pilke avaa pienen englanninkielisen päiväkodin Kalasataman tornitaloon
Pilke tiedottaa
Englanninkielinen Pilke Playschool Kalasatama -päiväkoti avautuu huhtikuussa 2.4.2024 Helsingin Kalasatamassa. Pienessä ja kodikkaassa päiväkodissa tarjotaan varhaiskasvatusta 40 lapselle. Lapset saavat leikkiä ja...
Lue lisää