Pilke musiikkipäiväkoti Majakka

This post is available in: In English

Pilke musiikkipäiväkoti Majakka

Musiikin riemua ja rytmikästä menoa!

Ryhmät

Sointu
puh. 040 457 8990

Hinnat

Asiakasmaksu on korkeimmillaan sama kuin kunnallisessa varhaiskasvatuksessa. Majakassa on käytössä kuntalisä!

Aukioloajat

Ma–Pe klo 6-18  (tarpeen mukaan)

Pilke musiikkipäiväkoti Majakka aukesi Raaheen elokuussa 2019

Avasimme elokuussa 2019 musiikkipäiväkoti Majakan Raaheen Aisapolulle. Päiväkoti Majakka tarjoaa laadukasta ja lapsilähtöistä varhaiskasvatusta lämminhenkisessä päiväkodissa. Päiväkodissamme jokainen lapsi on oman elämänsä supertähti, juuri sellaisena kuin on.

Laulua, soittoa, loruilua

Musiikkipainotteisen päiväkodin tavoitteena on tarjota lapsille musiikillisia elämyksiä, valmiuksia ja taitoja sekä oppimisen ja onnistumisen kokemuksia. Tavoitteena on myös antaa virikkeitä jatkuvan musiikkiharrastuksen syntymiseen. Musiikkipainotteisuus näkyy arjessamme rakkautena musiikkiin, ja meillä muun muassa lauletaan, soitetaan, tanssitaan ja improvisoidaan iloisessa ja kannustavassa ilmapiirissä.

Monipuolista toimintaa varhaiskasvatussuunnitelman mukaisesti

Toimintaamme kuuluvat luonnollisesti myös muut monipuoliset aktiviteetit kuten retkeilyt, teatteriesitykset, askartelu- ja maalaustuokiot lepohetkiä unohtamatta. Arjen pedagogiikka on myös läsnä joka hetkessä. Se on yhdessä pysähtymistä ja asioiden ihmettelyä; herneiden laskemista salaatin seasta ja väreillä leikittelyä maalatessa. Arvostamme jokaista kiireetöntä hetkeä, jonka saamme viettää keskustellen, leikkien ja höpsötellen; maailmaa yhdessä tutkien. Kannustamme lapsia yrittämään parhaansa sekä ymmärtämään ihmisten moninaisuutta. Heistä kasvaa hiljalleen itsenäinen toimijoita, jotka luottavat taitoihinsa ja uskaltavat unelmoida!

Perhekerho Musa-Majakka alueen lapsiperheille

Päiväkodin pihalla järjestetään musiikkipainotteista perhekerhoa keskiviikkoisin, alkaen 30.9.2020 klo 10-11.  Tarjolla on mukavaa ja leppoista yhdessäoloa kahvittelun ja yhteisten pihaleikkien merkeissä. Musa-Majakka on avoin kohtaamispaikka kaiken ikäisille lapsille ja vanhemmille. Siellä musisoidaan päiväkodin opettajan Jaanan johdolla. Musa-Majakka on maksuton eikä ilmoittautumisia tarvita. Paikalle voi tulla silloin, kun se omaan aikatauluun sopii. Tervetuloa!

Painotus

Musiikki

Sijainti

Yhteystiedot

Vuokko Vinberg - Pilke päiväkodit Oy

Päiväkodin johtaja Vuokko Vinberg
Puh. 044 3281 896
vuokko.vinberg@pilkepaivakodit.fi

Aisapolku 3
92150 Raahe

Hae päiväkotipaikkaa

Raahe
Täytä Pilke päiväkotihakemus

Usein kysyttyä

Kokemuksemme mukaan kyllä. Ymmärrämme, että jokainen lapsi on yksilö. Tuemme heitä varhaiskasvatuksen eri vaiheissa juuri sellaisella tavalla, kuin mitä lapsi tarvitsee.

Tiedämme myös, että tämä asia mietityttää monia perheitä. Kokemuksemme mukaan päiväkodin aloitusta voi kuitenkin helpottaa monin tavoin.

Alla muutama käytännön vinkki, joilla lapsesi varhaiskasvatuksen aloitusvaihe sujuu kaikkien kannalta mahdollisimman mukavasti:

  • Säännölliset varhaiskasvatusajat 
  • Selkeä päivärytmi 
  • Selkeä, lyhyt hyvästely lasta päiväkotiin tuodessa
  • Perheen myönteinen asennoituminen päiväkotiin
  • Avoin ihmettely on sallittua, meiltä saa aina kysyä!

Jokaisen päiväkodin arki rakentuu aina yksilöllisesti päiväkodin koon ja sen omien tavoitteiden mukaisesti. Päiväkotimme ovat auki joustavasti perheiden tarpeiden mukaan klo 6–18 välillä.

Tutustu esimerkkiaikatauluun päiväkodin päivästä!

Loma-aikoina päiväkodeissa on vähemmän lapsia, sillä monet perheet lomailevat ja lapset ovat kotona. Siksi osa päiväkodeistamme on kiinni ja osa auki. Auki olevat päivystävät päiväkodit tarjoavat hoitopaikan kaikille niille alueen Pilkkeen päiväkotien lapsille, jotka tarvitsevat varhaiskasvatusta. Päivystävissä päiväkodeissa työskentelee Pilkkeen omia varhaiskasvattajia saman alueen eri päiväkodeista.

Ilmoitamme hyvissä ajoin tiedot loma-aikojen aukioloajoista ja alueen päivystävistä Pilke-päiväkodeista. Kysy tarkemmat aukioloajat kunkin päiväkodin johtajalta!

Lasten aivot muovautuvat ja kehittyvät kiihkeimmin varhaislapsuudessa. Huima kehitys vaatii myös riittävän määrän lepoa ja unta. Kaikille lapsille annetaan mahdollisuus lepoon päiväkotipäivän aikana. Jos lapsi ei nukahda, hän rauhoittuu hetkeksi kuuntelemaan satua tai musiikkia ennen päivän muihin puuhiin palaamista. Jos lapsi nukahtaa lepohetkellä, hänellä on tarve uneen ja sille suomme mahdollisuuden.

Aamupalan ja välipalan valmistuksesta huolehtii Pilkkeen päiväkodeissa päiväkotihuoltaja. Pääsääntöisesti lounasruoka tuodaan päiväkoteihimme valmiina, ja ruoan valmistuksesta vastaavat yhteistyökumppanimme ympäri Suomea. Toivomme lounasruoan toimittajiltamme lähiruoan käyttöä.

Otamme huomioon myös erityisruokavaliot. Kysy niistä lisää suoraan päiväkodista! Alle 12 kk:n ikäiselle lapselle tarjoamme tarvittaessa äidinmaidonkorvikkeen.

Esimerkkiaikataulu päiväkodin päivästä

Päiväkodin arki rakentuu aina yksikön koon ja tavoitteiden mukaisesti, joten tämä aikataulu on yleisarvio päivästä.

6.00-7.00 Päiväkodin ovet avautuvat. Tervetuloa! Aloitamme päivämme sylitellen lapsia ja jutustelemme mukavia. Sitten lähdemme vähitellen leikin touhuun.
8.00-8.30 Aamupalan aika
8.30 -11  Pienryhmätoimintaa sisällä ja ulkona.
n. 11.15 Lounas

Lounaan jälkeen on päivälevon aika. Osa lapsista nukkuu ja osa lepää tai ulkoilee. Levon jälkeen on hiljaisten leikkien ja puuhien aika ennen välipalaa.

n. 14.00 Välipala
14.30 Pienryhmätoimintaa sisällä ja ulkona.
17.00 Päiväkodin ovet sulkeutuvat ja sanomme näkemiin, huomiseen!