Hae päiväkotipaikkaa

Pilkkeen tutortoiminta auttaa päiväkodin johtajan alkuun uudessa työssä – ”On joku, jolle soittaa”

Artikkelit
eyeglasses
Lukuaika: 6 min
calendar_month
10.03.2021

Aloittaminen uudessa työpaikassa on aina opettelua, niin vastavalmistuneelle kuin kokeneelle konkarillekin. Omaksuttavan tiedon määrä voi alussa hengästyttää. Pilkkeellä jokainen uusi päiväkodin johtaja saakin alkutaipaleelleen rinnalleen tutorin – vertaistuen ja auttajan, jonka tarkoituksena on helpottaa uusiin vastuisiin tutustumista.

Monipuolista perehdytystä ja oma tutor uudelle päiväkodin johtajalle

Kun uusi Pilkkeen hyvän päivän tekijä tulee taloon, Pilkkeen alue- ja muu johto huolehtii hänen perehdyttämisestään niin itse työtehtävien, kuin yrityksen arvojen ja periaatteiden pariin, sekä työssä tarvittavien järjestelmien käyttöön. Päiväkotien johtajat perehdytetään Pilkkeen omassa johtajavalmennuksessa, Pilke-Akatemiassa

Vantaalaisen Pilke tiedepäiväkoti Pikkukarhun johtaja Ulla Keskinen kertoo, että päiväkodin johtajan arkisessa työssä ja rutiineissa alkuun pääsemiseksi uusi pilkeläinen saa henkilökohtaista tukea aluejohtajan lisäksi lähipäiväkodin johtajalta.  Tätä tarkoitetaan, kun puhutaan tutortoiminnasta.

”Itse olen työskennellyt Pilkkeellä yli seitsemän vuotta, minulla on pitkä esimieskokemus ja tykkään olla mukana kehittämässä. Mielelläni lähdin siis mukaan luomaan tutorjärjestelmää, kun työkykyjohtajamme Sari Mäki-Hakola kokosi aiheesta kiinnostuneen tiimin. Olen itse tähän mennessä tutoroinut neljää uutta pilkeläistä”, Ulla kertoo.

 

Tutor auttaa arjen kiemuroiden pariin

Ullan viimeisin tutoroitava, syyskuussa 2020 aloittanut, vantaalaisen Pilke tiedepäiväkoti Hohdon johtaja Päivi Ropponen, kiittelee tutorjärjestelmää. Päivi kokee Ullan paitsi auttaneen häntä uudessa työssä alkuun, myös pääsemään sisään Pilkkeen yrityskulttuuriin pandemia-ajan haasteista huolimatta. Lisäksi tutorointikaksikko ystävystyi matkan varrella.

”Sain ensimmäiset viestit Ullalta jo ennen kuin olin ehtinyt Pilkkeellä aloittaakaan, ja koin itseni tervetulleeksi, Ullan tuki on todella auttanut minua pääsemään sisään taloon, koen että minusta on pidetty huolta. Koen, että meillä ollaan organisaatiotasollakin kiinnostuneita henkilöstöstä. Ei jätetä koskaan yksin, vaan kysytään, miten menee, ja tarvitsenko apua.”

Ullan mukaan Pilkkeen aluejohtajien rooli uusien johtajien perehdyttämisessä on merkittävä.”Kun uusi johtaja aloittaa, niin oman väkensä tunteva aluejohtaja osaa saattaa sopivan kaksikon yhteen. Meidän tapauksessamme Helsingin, Espoon ja Länsi-Vantaan aluejohtaja Johanna Raski-Pitkänen varmasti Päivin tavatessaan tiesi, että meillä homma toimisi”, Ulla kertoo.

Kaksikon ensitapaaminen johdon koulutuspäivillä olikin mieleenpainuva. ”Olimme jo alustavasti viestitelleet, mutta emme vielä olleet tavanneet kasvotusten. Koulutuspäivät järjestettiin kesäaikaan, ja kun kokoushotellin parkkipaikalla muiden pilkeläisten joukosta tunnistimme toisemme, kyllä siinä ihan riemunkiljahduksia pääsi. Elettiin jo korona-aikaa, joten halata ei voinut. Siitä se kuitenkin saman tien lähti, ja esittelin Päiviä ihmisille seuraavat kaksi päivää. Toinen tuntui heti tutulta ja valmiiksi kaverilta”, muistelee Ulla, ja Päivi myötäilee – molempia naurattaa.

 

Joustavasta ja yksilöllisestä tutoroinnista päivittäiseen yhteistyöhön

Tutorohjelmassa on 32 läpi käytävää kohtaa järjestelmineen ja käytäntöineen, Pilke-Akatemiassa tapahtuvan opiskelun tueksi. Tutoroinnin aikana tutor ja uusi johtaja tapaavat ainakin kolme kertaa. Ullan ja Päivin mukaan asiaa riittää parista kuukaudesta koko toimintakauden ajaksi. Tutorohjelmaa voi käydä läpi joustavasti. Päivin kokemuksen mukaan tutorilla oli pelisilmää jakaa tieto sopivan kokoisiin annoksiin.

”Minusta ainakin tuntui, että kokonaisuuden toteuttaminen oli todella hyvin mietitty niin aluejohtaja Johannalta kuin Ullaltakin. Etenimme pienissä paloissa. Missä tahansa uudessa työssä tietotulva voi tuntua alussa kovalta, mutta minulla oli koko ajan rinnalla joku, joka pilkkoi sitä tietomäärää ja muistutti ottamaan rauhallisesti. Ulla osasi kyllä lukea minua, jos vaikka joskus en enää kyennyt vastaanottamaan enempää. Aloittajalle tulee ihan eri tunnelma kuin siitä, että vain annettaisiin uusi pesti ja kansiollinen asiaa, ja sanottaisiin, että koeta pärjätä”, pohtii Päivi.

Päivin ja Ullan kohdalla tutorohjelma alkaa olla virallisesti olla takanapäin, mutta yhteistyö jatkuu päivittäisessä työssä lähipäiväkodeissa. ”On hienoa, että minulla on kollega, jolle on matala kynnys soittaa pienissäkin asioissa”, Päivi kuvailee.

Ullankin mukaan tutoroinnista on kehittynyt hyvä työtoveruus, ja siinä hetkessä, kun Päiville tulee jokin uusi asia eteen, hän uskaltaa soittaa ja kysyä. ”Oma aluejohtaja huolehtii monella tapaa perehdytysasioista, mutta minä pystyn aina arjessa kertomaan, kehen mistäkin asiasta on oltava yhteydessä. Tähän tarpeeseen tutorohjelma juuri kehitettiinkin: että päiväkodin johtajalle tulisi sellainen olo, ettei hän ole yksin. Tutorin on tarkoitus olla helposti lähestyttävä ihminen lähitalosta – se, jolle voi soittaa.

Ulla muistuttaa, että tutorointi muokkautuu aina vuorossa olevan perehdytettävän omien tarpeiden mukaan. Joku tarvitsee enemmän tukea järjestelmien kanssa, jollekin työ voi olla ensimmäinen esimiestehtävä ja kollegan tukea tarvitaan myös johtajuudessa. Päivillä oli jo kokemusta johtajuudesta, mutta eri yrityksessä, ja edellinen työpaikka oli eri kunnassa, joissa on myös omat, yksilölliset toimintatapansa.

 

Tutoroinnista hyviä kokemuksia

Yrityksen ja työyhteisön näkökulmasta Ulla pitää tutorjärjestelmää onnistuneena, koska sen avulla uusi johtaja saa rutiineista kiinni ja pääsee hyvin mukaan varsinaisen työn arkeen. Ullan mukaan tutortoiminta myös sitouttaa uuden tulijan osaksi Pilkkeen työyhteisöä.

”Uudet päiväkodin johtajat, kuten Päivikin, ovat kertoneet kokevansa, ettei heitä jätetä yksin, ja että heistä aidosti välitetään. Kyllähän sellainen mukavalta tuntuu. On myös tutorin näkökulmasta palkitsevaa, kun oman työkokemukseni pohjalta ja omalla persoonallani pystyn auttamaan toista.”

”Samalla on hyvä, että uutena saa opastusta tehdä tietyt rutiiniasiat kerralla oikein. Esimerkiksi joidenkin järjestelmiemme kanssa virheitä saattaa sattua. Oma mottoni on, että “kaikki on korjattavissa”. Soita vain ja pyydä apua, älä jää yksin ihmettelemään”, Ulla muotoilee.

 

Näin pääset alkuun uudessa työssä – Ullan ja Päivin tärpit

  • Uskalla kysyä.
  • Ole avoin ja rehellinen – myös itsellesi ja avun tarpeeseen liittyen.
  • Älä jää yksin uusien asioiden kanssa.

 

Pilke on hyvän päivän tekijöiden työyhteisö

Varhaiskasvatuksen, lastenhoidon ja iltapäiväkerhotoiminnan sydämen Pilkkeellä muodostavat sen hyvän päivän tekijät. Lapsen hyvää päivää ovat tekemässä yli 2000 varhaiskasvatuksen ja lastenhoidon ammattilaistamme – joka päivä. Tervetuloa päiväkodin johtajaksi yksityiseen päiväkotiin! Lue tästä lisää Pilkkeestä työnantajana ja työstä Pilkkeen päiväkodeissa.

Tutustu myös avoimiin työpaikkoihimme!

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli

Saatat tykätä myös näistä

Kaisa Vehmanen nimitetty Pilkkeen henkilöstöjohtajaksi
Pilke tiedottaa
VTM Kaisa Vehmanen on nimitetty Pilkkeen uudeksi henkilöstöjohtajaksi. Hän on aloittanut tehtävässään huhtikuun alussa. Kaisa Vehmanen kertoo, että henkilöstöjohtajan tehtävässä...
Lue lisää
Lintuvaaraan aukeaa uusi perhekahvila kotona oleville vanhemmille
Pilke tiedottaa
Mukavia aamupäiviä kahvittelun sekä lasten leikkien ja erilaisten teemapäivien merkeissä Pilke tiedepäiväkoti Sirun tiloihin aukeaa perhekahvila keskiviikkona 3.4.2024. Perhekahvila on...
Lue lisää
Pilke avaa pienen englanninkielisen päiväkodin Kalasataman tornitaloon
Pilke tiedottaa
Englanninkielinen Pilke Playschool Kalasatama -päiväkoti avautuu huhtikuussa 2.4.2024 Helsingin Kalasatamassa. Pienessä ja kodikkaassa päiväkodissa tarjotaan varhaiskasvatusta 40 lapselle. Lapset saavat leikkiä ja...
Lue lisää