Hae päiväkotipaikkaa

Yksityinen vai kunnallinen päiväkoti, mitä eroa niillä on?

Blogit
eyeglasses
Lukuaika: 4 min
calendar_month
23.06.2022

Mitä eroa on yksityisen ja kunnallisen päiväkodin välillä? Yksityiset toimijat ovat olleet osa suomalaista varhaiskasvatusta jo 1800-luvulta saakka. Nykyään perheet voivat valita päiväkodin omien tarpeidensa ja mieltymystensä mukaan. Pilkkeen asiakkuusjohtaja Riikka Mattsson vastaa kysymyksiin siitä, eroaako yksityinen varhaiskasvatus kunnallisista päiväkodeista ja mitä se voi perheille tarjota.

  • Suomessa 39 000 lasta on yksityisessä varhaiskasvatuksessa. Ensimmäiset yksityiset päiväkodit perustettiin Helsinkiin 1800-luvulla.
  • Yksityistä ja kunnallista varhaiskasvatusta säätelevät samat lait, laatuvaatimukset ja henkilöstömitoitukset. Kunta myös valvoo kaikkien alueensa päiväkotien toimintaa.
  • Yksityiset päiväkodit tarjoavat erilaisia painotteisuuksia, kuten kielet, liikunta, tiede tai erityispedagogiikat
  • Pilkkeellä on 180 päiväkotia, joissa varhaiskasvatuksessa käy lähes 12 000 lasta.

 

Millaisia eroja on yksityisen ja kunnallisen päiväkodin laatuvaatimuksissa, valvonnassa, sääntelyssä tai henkilöstömitoituksissa?

 

Lyhyesti vastattuna: ei mitään. Varhaiskasvatuslaki määrittää varhaiskasvatuksen sisällön, tavoitteet ja toiminnan laadun mittarit ovat kaikille aivan samoja.

Henkilöstömitoitukset ja ylipäätään henkilöstön kelpoisuus työhön ovat kysymyksiä, jotka nousevat säännöllisiesti esiin vanhempien kanssa keskustellessa. Asiasta on keskusteltu viime aikoina paljon myös julkisuudessa, ehkä siksi ihmiset ovat kiinnostuneita ja osaavat kysyä. Vastaan aina, että me Pilkkeellä noudatamme aivan samoja mitoituksia ja kelpoisuusvaatimuksia kuin kunnallisetkin päiväkodit.

Samoin kerron, että yksityisten päiväkotien laatua ja toimintaa valvotaan aivan samalla tavalla kuin kunnallisenkin varhaiskasvatuksen. Avoin ja luottamuksellinen yhteistyö kunnan kanssa on ensiarvoisen tärkeää.

 

”Yksityiset päiväkodit tarjoavat lisää valinnanvaraa ja joustavuutta. Perhe voi hakea juuri sellaiseen päiväkotiin, joka on heidän arkensa kannalta sopivassa paikassa.”

Miten yksityiset päiväkodit eroavat sisällöllisesti kunnallisista päiväkodeista? Onko varhaiskasvatus samanlaista molemmissa?

 

Noudatamme valtakunnallista ja päiväkodin sijaintikunnan varhaiskasvatussuunnitelmaa, niin kuin kaikki päiväkodit Suomessa. Perhe voi siis luottaa siihen, että meiltä saa saman palvelun kuin kunnallisestakin päiväkodista.

Kuitenkin ajattelen, että meidän etumme on se, että me yksityiset päiväkodit voimme tarjota lisää valinnanvaraa ja joustavuutta. Perhe voi hakea juuri sellaiseen päiväkotiin, joka on heidän arkensa kannalta sopivassa paikassa.

Lisäksi pystymme muun muassa tarjoamaan laajemmin erilaista painotettua varhaiskasvatusta. Meillä Pilkkeellä painotuksia ovat kielet, tiede, luonto, liikunta, musiikki, taide ja ilmaisu. Tuntumani on, että tällä hetkellä kielet, varsinkin englanti, ovat hyvin kysyttyjä. Samoin luonto- ja musiikkipainotteiset päiväkodit kiinnostavat perheitä.

 

Paljonko yksityinen päiväkoti maksaa? Saako päiväkodin asiakasmaksun hintaan jotain tukea?

 

Hinta on asia, josta minulta kysytään usein. Ihmiset pelkäävät, että yksityinen päiväkoti olisi paljon kalliimpi kuin kunnallinen. Useimmiten näin ei ole!

Sekä kunnallisissa että yksityisissä päiväkodeissa peritään asiakasmaksu, jonka määrään vaikuttavat perheen koko, vanhempien tulot ja lapsen päivittäinen hoitoaika. Yksityisen asiakasmaksua tuetaan kunnan myöntämällä palvelusetelillä tai Kelan yksityisen hoidon tuella.

Pilkkeen sivuille on koottu runsaasti tietoa siitä, miten asiakasmaksu lasketaan ja millaisia tukia perhe voi hakea. Myös päiväkotiemme johtajilta kannattaa kysyä asiasta, sillä he tuntevat oman alueensa tilanteen tarkasti, ja osaavat neuvot perheitä eteenpäin.

 

Miten yksityiseen päiväkotiin haetaan? Voinko hakea samaan aikaan sekä kunnalliseen että yksityiseen?

 

Pilkkeen päiväkotiin haetaan nettisivuillamme olevalla sähköisellä hakukaavakkeella. Kannattaa myös olla yhteydessä kiinnostavaan päiväkotiin ja sopia vierailusta. Meille saa aina tulla paikan päälle tutustumiskäynnille!

Lupaamme ottaa meille tulleet hakemukset käsittelyyn kahden päivän kuluessa siitä, kun ne saamme. Tiedon päiväkotipaikasta saa siis hyvin nopeasti.

Kunnalliseen ja yksityiseen päiväkotiin voi hakea samaan aikaan. Päiväkotihakemuksen tekeminen Pilkkeelle ei vielä sido mihinkään. Palvelusopimus tehdään sitten, kun perhe on päättänyt valita meidät.

 

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli

Saatat tykätä myös näistä

Kaisa Vehmanen nimitetty Pilkkeen henkilöstöjohtajaksi
Pilke tiedottaa
VTM Kaisa Vehmanen on nimitetty Pilkkeen uudeksi henkilöstöjohtajaksi. Hän on aloittanut tehtävässään huhtikuun alussa. Kaisa Vehmanen kertoo, että henkilöstöjohtajan tehtävässä...
Lue lisää
Lintuvaaraan aukeaa uusi perhekahvila kotona oleville vanhemmille
Pilke tiedottaa
Mukavia aamupäiviä kahvittelun sekä lasten leikkien ja erilaisten teemapäivien merkeissä Pilke tiedepäiväkoti Sirun tiloihin aukeaa perhekahvila keskiviikkona 3.4.2024. Perhekahvila on...
Lue lisää
Pilke avaa pienen englanninkielisen päiväkodin Kalasataman tornitaloon
Pilke tiedottaa
Englanninkielinen Pilke Playschool Kalasatama -päiväkoti avautuu huhtikuussa 2.4.2024 Helsingin Kalasatamassa. Pienessä ja kodikkaassa päiväkodissa tarjotaan varhaiskasvatusta 40 lapselle. Lapset saavat leikkiä ja...
Lue lisää