Toejoen iltapäiväkerho

This post is available in: In English

Toejoen iltapäiväkerho

Iltapäiväkerhossa lapsi osallistuu moninaiseen toimintaan
turvallisessa ja virikkeellisessä ympäristössä

Kerho

Kerhopuhelin:
puh. 044 701 5238

45 lasta
4 ohjaajaa

Hinnat

Asiakasmaksu 80 euroa/kk.

Aukioloajat

Ma-Pe klo 12-17.

Hakeminen

Kerhopaikkaa haetaan Porin kaupungilta.

Toejoen iltapäiväkerho

 

Toejoen iltapäiväkerho on vahvasti lastensa näköinen, sillä otamme lapset mukaan toiminnan suunnitteluun. Kannustamme lapsia ulkoiluun sekä liikkumiseen ja aloitamme jokaisen kerhopäivän ulkoilulla. Lasten kanssa pelaillaan erilaisia pallopelejä ja leikitään erilaisia leikkejä niin ulkona kuin sisälläkin. Meillä on käytössämme koulun liikuntasali kaksi kertaa viikossa sekä mahdollisuuksien mukaan myös useamminkin.

Joka kuukauteen sisältyy myös jotain ekstraa, esim. temppurataa tai retkeilyä lähimaastossa. Meillä myös ahkerasti askarrellaan kuukausittain vaihtuvan teeman mukaisia juttuja.

Välipala tarjotaan päivittäin, jonka jälkeen teemme läksyt aikuisen valvonnassa jakaantuneena pienempiin ryhmiin.  Haluamme, että lasten on kiva tulla Toejoen iltapäiväkerhoon ja että jokainen lapsi tuntee olonsa turvalliseksi ammattitaitoisten ohjaajien kanssa.

Sijainti

Yhteystiedot

opettaja_pollo

Toejoen koulu

Kansakoulukatu 1,
28200 Pori

Kerhopuhelin:
puh. 044 701 5238
toejoki@pilkepaivakodit.fi

Perusopetuksen iltapäivätoiminnan
aluekoordinaattori Anne Jokiranta
puh. 040 457 1354
anne.jokiranta@pilkepaivakodit.fi

Hae iltapäiväkerhopaikkaa

Pilke tiedepäiväkoti Välke, Pori
Hae kerhopaikkaa Porin kaupungin sivuilta.

Usein kysyttyä

Toiminnassamme korostuu ulkoilu ja liikunta, koska olemme todenneet sen tärkeäksi vastapainoksi koulupäivälle. Myös vanhemmat ovat toivoneet, että kerhoissamme ulkoiltaisiin mahdollisimman paljon. Puettehan lapsenne niin, että hän voi osallistua kaikkeen toimintaan. Säänmukaiset vaatteet lapsella aina päällä/mukana (sadetakki, ulkohousut, kumisaappaat, lapaset..) Lapsellanne tulisi olla kerhossa sisävaatteita ja lapasia varalla, varsinkin märkinä vuodenaikoina, jolloin vaatteet saattavat kastua jo koulupäivän aikana eikä kaikissa iltapäiväkerhoissa ole kuivatusmahdollisuuksia märille vaatteille.

Päivittäinen tiedonvaihto tapahtuu hakutilanteiden lisäksi lapsen reissuvihon / kerhopuhelimen välityksellä. Lisäksi lapsellenne annetaan kotiin tuotavaksi tarpeen mukaan erillisiä tiedotteita, joissa esitellään iltapäiväkerhon tulevaa toimintaa ja mahdollisia retkiä. Kerho-ohjaajalta tai koordinaattorilta voi myös tarvittaessa varata erillisen ajan keskustelua varten. Kerholaisten huoltajille järjestetään syyskauden aikana vanhempainilta, jossa on mahdollisuus keskustella ajankohtaisista asioista kerhotoimintaan liittyen sekä ohjaajien että koordinaattorin kanssa.

Vanhemmat ilmoittavat toimintakauden alussa kerho-ohjaajalle lapsen koulun loppumisajat, jotta kerhossa osataan odottaa lasta oikeaan aikaan. Mikäli lapsi ei tule kerhoon, ohjaaja on yhteydessä vanhempiin. Jotta ohjaaja ei huolestu turhaan, tulee vanhempien ilmoittaa kaikista lapsen poissaoloista kerhoon. Kotiinlähtöajoista sopiminen tapahtuu aina aikuisten kesken, joten lapsi ei voi tulla kerhoon ja ilmoittaa esim. kaverille kotiinlähdöstä. Turvallisuuden takia kännykät pidetään kerhoaikana suljettuina ja viestittäminen tapahtuu kerhopuhelimen kautta.

Vanhempien tulee ilmoittaa kaikista lapsen poissaoloista kerhoon, jotta kerho-ohjaaja ei huolestu turhaan.

Esimerkkiaikataulu iltapäiväkerhon päivästä

Iltapäiväkerhojen aikataulu rakentuu aina yksikön koon ja tavoitteiden mukaisesti, joten tämä aikataulu on yleisarvio iltapäiväkerhopäivästä.

12:00 - 13:30 Ulkoilu
13:30 - 14:30 Välipala
14:30 - 15:00 Läksyt
15:00 - 16:00 Ohjattu toiminta / vapaa leikki
16:00 - 17:00 Ulkoilu