Hae päiväkotipaikkaa

Esiopettaja Elina Saranki muutti Espoosta Mikkeliin: “Oli helppo päätös ottaa työpaikka vastaan”

Artikkelit
eyeglasses
Lukuaika: 3 min
calendar_month
29.03.2021

Varhaiskasvatuksen opettaja ja esiopettaja Elina Saranki aloitti työt Pilke tiedepäiväkoti Siriuksessa Mikkelissä elokuussa. Hän oli juuri muuttanut perheineen Saimaan rantakaupunkiin pääkaupunkiseudulta, lähes 250 kilometrin matkan päästä.

-Elämänmuutos oli suuri myös siksi, että olin ollut neljä vuotta lasten kanssa kotona. Meille oli syntynyt kaksi lasta ja oli aika palata vanhempainvapaalta työelämään, Saranki kertoo.

Perhe oli jättänyt kompaktin kotinsa Espoossa ja rakensi omakotitaloa Mikkeliin. Ajatus muuttamisesta toiselle puolelle Suomea oli kypsynyt pitkään.

-Kaipasimme enemmän luontoa ympärillemme, tietynlaista helppoutta elämään ja lyhyitä välimatkoja, joiden ansiosta lapset voisivat mennä kätevästi mihin tahansa harrastustoimintaan.

Mikkeli on Sarangin puolison synnyinkaupunki, jossa perheellä oli isovanhemmista ja ystävistä koostuva verkosto valmiina.

-Kun löysimme sopivan tontin taloa varten, teimme melko nopeasti päätöksen muuttamisesta. Minulla oli työpaikka pääkaupunkiseudulla, mutta aloin etsimään uutta työtä Mikkelistä

Tiedepainotus ja esiopettajan tehtävät kiinnostivat

Elina Saranki tutustui Mikkelin päiväkotien työtarjontaan. Avoimia tehtäviä oli niin Pilkkeellä kuin kunnallisissa päiväkodeissa.

-Siriuksen tiedepainotus herätti mielenkiintoni, samoin uusi talo työympäristönä. Olin aiemmin ollut usean vuoden esikoulussa opettajana, joten myös esiopettajan tehtävät kiinnostivat.

Seuraavana päivänä työhaastattelun jälkeen Sarangin puhelin soi: päiväkodin johtaja Henna Tolonen toivotti hänet tervetulleeksi Pilke Siriukseen.

-Oli helppo päätös ottaa paikka vastaan. Sen jälkeen alkoivat myös muut asiat rullaamaan. Pystyimme hakemaan lapsille päivähoitopaikat Mikkelistä ja aloittamaan lainaneuvottelut pankin kanssa.

Saranki kertoo saaneensa Toloselta vinkkejä, mitä kautta perhe voisi etsiä väliaikaismajoituksen Mikkelistä. Lopulta vuokrakoti, jossa perhe asuu talon rakentamisen ajan, löytyi omien verkostojen kautta.

Pilke tarjoaa kauempaa muuttaville uusille työntekijöilleen 1500 euron muuttorahan. Etu koskee heitä, jotka muuttavat vähintään 80 kilometrin päästä. Tutustu Pilkkeen kaikkiin työsuhde- etuihin.

– Saimme siihen hintaan nelihenkiselle perheellemme muuttoauton ja kaksi muuttotyöntekijää, jotka kantoivat kaikki tavarat autoon ja autosta uuteen kotiin. Rahaa jäi jonkin verran ylikin.

 

”Hienoa, että tiedekasvatukseen panostetaan”

Varhaiskasvatuksen opettaja ja esiopettaja Elina Saranki on tyytyväinen, että uusi työ löytyi juuri Pilkkeen tiedepäiväkodista.

–  Hienoa, että tiedekasvatukseen panostetaan ja saamme nähdä vaivaa, että löydämme lapsille tutkittavaa. Mietimme ja suunnittelemme viikoittain, miten toteutamme tiedekasvatusta.

–  Tiedepäiväkodissa on myös välineitä toteuttaa pidemmälle tutkimuksia. Lapset ovat kiinnostuneita ja innostuneita ohjelmasta.

Muuttaminen ja vanhempainvapaalta työelämään palaaminen ovat aina suuria elämänmuutoksia. Saranki kokee, että innostava työarki varhaiskasvatuksen opettajana ja esiopettajana on auttanut häntä kotiutumaan.

– Olen kiintynyt päiväkotimme lapsiin näiden kuukausien aikana. Myös asiakasperheet ja työkaverit ovat tulleet tärkeiksi.

Kun koronapandemia helpottaa, aikoo Saranki matkustaa pääkaupunkiseudulle tapaamaan vanhoja ystäviään. Ikävä heitä on kova. Tästä huolimatta Saranki on iloinen, että uskalsi hypätä uuteen elämänvaiheeseen.

–  Tämä on ollut takaraivossa aina, mihin lopulta haluamme asettautua: jäämmekö pääkaupunkiseudulle pienempään kotiin vai tulemmeko tänne, missä on mahdollisuus elää omakotitalossa.

–  Jos emme olisi tehneet tätä, luulen, että asia olisi jäänyt ikuisesti mietityttämään. Nyt elämänmuutos on tehty ja se tuntuu hyvältä.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli

Saatat tykätä myös näistä

Kaisa Vehmanen nimitetty Pilkkeen henkilöstöjohtajaksi
Pilke tiedottaa
VTM Kaisa Vehmanen on nimitetty Pilkkeen uudeksi henkilöstöjohtajaksi. Hän on aloittanut tehtävässään huhtikuun alussa. Kaisa Vehmanen kertoo, että henkilöstöjohtajan tehtävässä...
Lue lisää
Lintuvaaraan aukeaa uusi perhekahvila kotona oleville vanhemmille
Pilke tiedottaa
Mukavia aamupäiviä kahvittelun sekä lasten leikkien ja erilaisten teemapäivien merkeissä Pilke tiedepäiväkoti Sirun tiloihin aukeaa perhekahvila keskiviikkona 3.4.2024. Perhekahvila on...
Lue lisää
Pilke avaa pienen englanninkielisen päiväkodin Kalasataman tornitaloon
Pilke tiedottaa
Englanninkielinen Pilke Playschool Kalasatama -päiväkoti avautuu huhtikuussa 2.4.2024 Helsingin Kalasatamassa. Pienessä ja kodikkaassa päiväkodissa tarjotaan varhaiskasvatusta 40 lapselle. Lapset saavat leikkiä ja...
Lue lisää