Hae päiväkotipaikkaa

Päiväkodit - Vihti

2 päiväkotia

Hae päiväkotipaikkaa
03100 Vihti
Kotikyläntie 3
Liikuntapäiväkoti Linnanniittu aloitti toimintansa Nummelassa elokuussa 2015. Päiväkodin avarat ja valoisat tilat ovat lasta liikkumaan innostavat ja siellä on hyvin tilaa juosta ja touhuta. Päiväkoti tarjoaa laadukasta ja lapsilähtöistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta 0-6-vuotiaille lapsille. Päiväkodin tavoitteena on liikunnan riemun ja liikunnallisen elämäntavan löytäminen. Liikuntapainotteisuus toteutuu päiväkodin arjessa esimerkiksi retkeilynä, päivittäisinä pihaleikkeinä, viikoittaisina liikunnallisina musiikkihetkinä ja ohjattuina liikuntatuokioina. Päiväkodin johtaja Elviira Paavola Puh. 050 919 4992 elviira.paavola@pilkepaivakodit.fi Kotikyläntie 3 03100 Nummela
Yhteyshenkilö:
Päiväkodin johtaja Elviira Paavola
Lue lisää
03100 Vihti
Kultasepänkuja 6
Pilke luontopäiväkoti Kultaseppä on pieni ja kodinomainen päiväkoti Nummelassa. Kultaseppä sijaitsee lähellä luontoa, mutta kuitenkin lähellä Nummelan palveluita. Pienillekin sopivalla kävelyetäisyydeltä löytyvät metsät, puistot sekä Helsingin Yliopiston tutkimuskohteena oleva kosteikko ympäristöineen. Talvella lähiympäristö tarjoaa hyvät pulkkailu- ja hiihtomaastot. Liikunta ja leikki toteutuvat paljolti luonnossa tutkien ja seikkaillen. Luontopainotteisessa päiväkodissa lapsi oppii myönteistä asennetta luontoon, ulkoiluun sekä kestävään elämäntapaan. Päiväkodin johtaja Elviira Paavola Puh. 050 919 4992 elviira.paavola@pilkepaivakodit.fi Kultasepänkuja 6 03100 NUMMELA
Yhteyshenkilö:
Päiväkodin johtaja Elviira Paavola
Lue lisää

Harkinnassa lapsellesi sopiva yksityinen päiväkoti Vihdistä?

Tutustu kahteen yksityiseen Pilke päiväkotiin Vihdin alueella. Kaikki päiväkotimme Vihdissä tarjoavat laadukasta yksityistä varhaiskasvatusta, jossa panostamme leikin kautta oppimiseen ja lempeään vuorovaikutukseen.

Tiesithän, että Vihdin yksityisissä Pilke päiväkodeissa Asiakasmaksu on korkeimmillaan 310 €/kk. Maksuun vaikuttavat palvelusetelin arvo ja sovittu hoitoaika. Lue lisää palvelusetelin käytöstä, ja miten päiväkodin hinta muodostuu Vihdin Pilke päiväkodeissa!

Yksityinen päiväkoti Vihdistä – varhaiskasvatusta painotuksen mukaan

Vihdissä yksityisissä Pilke päiväkodeissamme on eri painotteisuuksia, kuten liikunta ja luonto. Lue lisää painotteisuuksista täältä.

Liikuntaan painottuneita päiväkoteja on Vihdissä yksi. Liikuntapäiväkotiemme tavoitteena on liikunnan riemun ja liikunnallisen elämäntavan löytäminen. Kodikkaan liikuntapäiväkotimme Linnanniitun avarat ja valoisat tilat innostavat lasta liikkumaan – meillä on hyvin tilaa juosta ja touhuta!

Luontopäiväkodissamme Kultasepässä korostuu erilaisten luonnonilmiöiden tutkiminen, ihmettely ja säännöllinen retkeily sekä luonnossa liikkuminen. Luontopäiväkoti Kultasepässä kekseliäisyys, kierrätys ja luonnon omien antimien hyödyntäminen oppimisessa ja leikkivälineinä ovat tärkeä osa luontopäiväkodin arkea. 

Leikin kautta oppiminen ja lempeä vuorovaikutus – kiireetöntä arkea kodinomaisessa yksityisessä päiväkodissa Vihdissä

Meillä laadukkaaseen varhaiskasvatukseen kuuluu leikin kautta oppiminen ja lempeä vuorovaikutus. Päivittäisessä työssämme haluamme tarjota lapsille paitsi monipuolisia aktiviteetteja, mutta myös kiireettömiä hetkiä, joissa maailmaa tutkitaan yhdessä leikkien ja lempeästi keskustellen. Luomme lapselle turvallisen kasvuympäristön, jossa aikuisen syli on aina avoinna.

Näin haet päiväkotia – yksityisen päiväkodin joustavuutta Vihdissä

Kun päiväkotipaikan etsiminen on ajankohtaista, tutustu Vihdin yksityisiin Pilke päiväkoteihin työkalumme avulla. Vaikka monilla alueilla on paljon kysyntää, on päiväkotipaikka mahdollista saada hyvinkin lyhyellä varoitusajalla. Vapaat paikat näkyvät ajankohtaisesti kunkin päiväkodin sivuilla.

Seuraavaksi otetaan yhteyttä kiinnostaviin päiväkoteihin ja sovitaan tutustumiskäynti. Kun olet tehnyt päätöksen Pilkkeen yksityisestä päiväkodista Vihdissä, hae päiväkotipaikkaa sivujemme kautta. 

Teitä odotellaan jo innolla – päiväkodissa nähdään!

Aura
1 päiväkotia
arrow_forward
Espoo
24 päiväkotia
arrow_forward
Haapavesi
2 päiväkotia
arrow_forward
Helsinki
19 päiväkotia
arrow_forward
Hyvinkää
3 päiväkotia
arrow_forward
Hämeenkyrö
1 päiväkotia
arrow_forward
Hämeenlinna
2 päiväkotia
arrow_forward
Ii
1 päiväkotia
arrow_forward
Iisalmi
1 päiväkotia
arrow_forward
Isokyrö
1 päiväkotia
arrow_forward
Janakkala
1 päiväkotia
arrow_forward
Joensuu
4 päiväkotia
arrow_forward
Jyväskylä
5 päiväkotia
arrow_forward
Järvenpää
3 päiväkotia
arrow_forward
Kaarina
4 päiväkotia
arrow_forward
Kajaani
2 päiväkotia
arrow_forward
Kangasala
3 päiväkotia
arrow_forward
Kauniainen
1 päiväkotia
arrow_forward
Kemijärvi
1 päiväkotia
arrow_forward
Keminmaa
1 päiväkotia
arrow_forward
Kempele
1 päiväkotia
arrow_forward
Kerava
3 päiväkotia
arrow_forward
Kirkkonummi
3 päiväkotia
arrow_forward
Kiuruvesi
1 päiväkotia
arrow_forward
Kontiolahti
1 päiväkotia
arrow_forward
Kouvola
3 päiväkotia
arrow_forward
Kuopio
3 päiväkotia
arrow_forward
Lahti
4 päiväkotia
arrow_forward
Lappeenranta
3 päiväkotia
arrow_forward
Lapua
1 päiväkotia
arrow_forward
Lempäälä
1 päiväkotia
arrow_forward
Liminka
3 päiväkotia
arrow_forward
Lohja
2 päiväkotia
arrow_forward
Masku
1 päiväkotia
arrow_forward
Mikkeli
3 päiväkotia
arrow_forward
Mäntsälä
1 päiväkotia
arrow_forward
Nivala
2 päiväkotia
arrow_forward
Nokia
3 päiväkotia
arrow_forward
Nurmijärvi
3 päiväkotia
arrow_forward
Orimattila
1 päiväkotia
arrow_forward
Orivesi
1 päiväkotia
arrow_forward
Oulu
10 päiväkotia
arrow_forward
Pirkkala
1 päiväkotia
arrow_forward
Pori
3 päiväkotia
arrow_forward
Raahe
1 päiväkotia
arrow_forward
Riihimäki
2 päiväkotia
arrow_forward
Rovaniemi
3 päiväkotia
arrow_forward
Saarijärvi
1 päiväkotia
arrow_forward
Seinäjoki
1 päiväkotia
arrow_forward
Siilinjärvi
1 päiväkotia
arrow_forward
Sotkamo
1 päiväkotia
arrow_forward
Tampere
4 päiväkotia
arrow_forward
Tornio
1 päiväkotia
arrow_forward
Turku
10 päiväkotia
arrow_forward
Tuusula
2 päiväkotia
arrow_forward
Vaasa
2 päiväkotia
arrow_forward
Vantaa
11 päiväkotia
arrow_forward
Varkaus
1 päiväkotia
arrow_forward
Vihti
2 päiväkotia
arrow_forward
Ylivieska
2 päiväkotia
arrow_forward